Liiketoiminnan kehittäminen

Kehittäminen

Yrityksen liiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen onnistuneen kasvun ja kansainvälistymisen mahdollistamiseksi

Yritysten kehittäminen onnistuu parhaiten, kun koko organisaatioon saadaan jalkautettua jatkuvan parantamisen, yhdessä tekemisen periaatteet. Kaikki lähtee laadukkaasta kommunikaatiosta ja johtamisesta, puhuttinpa sitten koko yrityksen johtamisesta, työnjohdosta tai tiimien vetämisestä. Työn nykykuva on muuttunut ja yrityksen henkilöstön pitää olla koko ajan yhä enenmmän itseohjautuva yhteisesti sovittujen suuntaviivojen mukaisesti.

Kehittämisen pitkäaikaiseen hallintaan suosittelemme yhteisen vision määrittämistä. Sitten suunnitellaan kevyesti päivitettävä strategia. Sen toteuttamisen työkaluina toimivat kehittämisprojektit, joihin järjestetään mahdollisimman pitkälle ulkoinen rahoitus, jotta kehittäminen ei vaaranna normaalitoiminnan kassaa. Vanha yrittäjän sanaparsi sanoo, että "kun kassassa on rahaa, niin kaikki on mahdollista. Jos sitä ei ole, niin mikään ei ole mahdollista".

Tunnemme hyvin yritysten kehittämiseen liittyvät rahoitusmahdollisuudet ja tyypillisesti suunnittelemme yrityksille kehittämispolun rinnalle rahoituspolun. Pystymme avustamaan myös muutostilanteissa, kuten omistaja- ja sukupolvenvaihdoksissa sekä sijoittajien hakemisessa.

Laita viestiä ja suunnitellaan yhdessä.

Lisätietoja kehittämisestä ja sen rahoittamisesta

  • Turun yliopisto, "Janne Ohtosen väitöstutkimuksen mukaan henkilöstön ja johdon välinen luottamus sekä avoin viestintä ovat tärkeimpiä tekijöitä liiketoiminnan onnistuneessa kehittämisessä."
  • ELY-keskukset
  • Business Finland